Puun teollinen pintakäsittely on avain puun kestävään käyttöön
Suomen kattavat metsävarat ja paperiteollisuuden väheneminen innostavat puun innovatiiviseen käyttöön kuten kerrostalorakentamiseen käyttäen puuta perus raaka-aineena. Puurakentamista tukee myös tieto siitä, että puu on ekologinen ja kestävä materiaali sekä uusiutuva luonnonvara. Puun teollinen pintakäsittely on keskeisessä osassa puurakentamisessa sillä se takaa, että puutavara kestää niin kuljetuksen kuin ulkona olonkin kunnes puupinta pinnoitetaan uudelleen esimerkiksi julkisivumaalilla.
Täältä löydät puun pintakäsittelyyn käytettäviä tuotteita puutyypistä riippuen, sekä menetelmät, joilla teollinen pintakäsittely on mahdollista tehdä.
Teollinen pintakäsittely on monen pinnoitteen summa
Puun teollinen pintakäsittely pitää sisällään niin puhdistuksen, hiomisen kuin itse pinnoituksenkin. Hionta valmistelee puhtaan puupinnan niin, että sille voidaan levittää ensimmäinen pinnoitekerros. Toisinaa puupinnat hiotaan myös pinnoitekerrosten välissä, jotta seuraava pinnoite tarttuisi paremmin. Hionta nimittäin avaa niin puun kuin pinnoitteenkin huokoset. Puun teollinen pintakäsittely voidaan toteuttaa seuraavilla puupinnoille tarkoitetuille pinnoitteilla.

Puun teollinen pintakäsittely puunsuojalla suojaa puuta kuljetuksen ja varastoinnin ajan.
- Puunsuoja – tunnetaan myös nimellä lahonestoaine, sillä se imeytyy syvälle puun huokosiin ja suojaa sitä lahoamiselta ja mätänemiseltä. Puun teollinen pintakäsittely aloitetaan yleensä puunsuojakäsittelyllä. Puunsuoja on monessa tapauksessa ainoa teollinen opintakäsittely puulle ennen kuljetusta ja varastointia.
- Öljy – imeytyy puuhun kuten lahonestoainekin suojaten puuta ympäristön vaikutuksilta. Teollinen pintakäsittely voidaan tehdä öljyllä, mutta pinta on usein öljyttävä tietyin väliajoin suojan ylläpitämiseksi.
- Petsi – puun pintakäsittely petsaamalla värjää puupinnan kevyesti, jättäen puun rakenteen kuitenkin näkyviin. Petsikin on puuhun imeytyvä pintakäsittelyyn käytettävä tuote, joka suojaa pintaa puunsuojan tavoin sään ja ympäristön vaikutuksilta.
- Maali – puun teollinen pintakäsittely voidaan viimeistellä maalilla, joka peittää puupinnan täysin. Maalijärjestelmä sisältää yleensä pohjamaalin, muutaman kerroksen puumalia ja pintamaalin tai lakan, joka viimmeistelee koko pintakäsittelyn.
- Lakka – yleensä kirkas tai kevyesti sävytetty maalimainen lakka asettuu suojaavaksi kalvoksi puun pinnalle. Lakka ei imeydy puuhun, ja se päättää yleensä puun pintakäsittely prosessin. Se voidaan levittää niin petsin, puunsuojan kuin maalinkin päälle, kiiltäväksi suojakerrokseksi.
Puun pintakäsittely määräytyy puulajin mukaan
Puun teollinen maalaus on tärkeää monella alalla kuten ikkuna- ja oviteollisuudessa, parketti- ja listateollisuudessa, huonekalujen ja keittiökalusteiden valmistuksessa sekä sahatavaran pintakäsittelyssä. Sopivan pinnoitteen löytäminen riippuu monesta tekijästä, joista tärkeimmät ovat käytetty puu ja haluttu ulkonäkö.
Koivu – Huonekalu-, ovi ja ikkunateollisuus sekä parkettiteollisuus
Kun kyseessä on teollinen pintakäsittely, koivua ei kannata käsitellä kuultovärjäyksellä tai tummilla sävyillä sillä pinnasta on melkein mahdotonta saada tasainen. Siksi perinteisempi puun pintakäsittely petsillä on yleensä parempi vaihtoehto.
Mänty ja kuusi – Ulko- ja sisäverhoilu sekä huonekalu- ja ikkunateollisuus
Mänty ja kuusi voidaan käsitellä melkein millä tahansa puupinnoitteella. Ongelmat saattavat kuitenkin ilmetä maalin tai muun pintakäsittelyn kuivuessa – jos lämpötila nousee yli 35°C, nämä pihkaiset puut saattavat nostaa pihkaa pintaan pilaten maalikerroksen. Toinen havupuiden ongelma on oksakohtien kellastuminen, jota ei voida kokonaan estää. Onnistunut puun teollinen pintakäsittely ja hyvä maali valinta voivat kuitenkin viivästyttää kellastumista.
Tammi ja saarni – Huonekalut ja sisäverhoilu
Tammi ja saarni omaavat syvän ja avoimen syyrakenteen, minkä vuoksi puun sisään saattaa jäädä ilmaa. Tämä ilmenee yleensä ilmakuplina pinnoitteessa, mutta on estettävissä esilämmityksen ja hitaan ohennuksen avulla. Huomaa myös, että parkkihappoiset puulajit, kuten tammi eivät kestä vesiohenteisia lakkoja. Vääränlainen lakka saattaa värjätä puupinnan vihreäksi.
Trooppiset kovapuut – Parkettiteoillisuus ja terassikalusteet
Yleensä trooppiset puupinnat öljytään, jotta niiden luonnollista väriä voidaan korostaa tai syventää. On myös mahdollista lakata tai maalata trooppisista puulajeista valmistettuja pintoja. Huomaa kuitenkin, että koelakkausta suositellaan sillä joskus pinta on luonnostaan niin rasvainen, ettei lakka tai maali tartu siihen.
MDF – levyt – keittiökalusteet, huonekaluteollisuus
MDF levyjen maalaamisessa suurimman ongelman tuottaa mahdollinen kuitujen pystyyn nousu. Tätä pyritään estämään maalaamalla kaksi kerrosta pohjamaalia ja yhden kerroksen pintamaalia. Alueille, joilla kuidun pystyyn nousu on mahdollista, kannattaa maalata liuotinpohjaisilla tuotteilla.
Ruiskutus on huomattavasti yleisin tapa yehdä puun pintakäsittely
Puun teollinen pintakäsittely voidaan toteuttaa monella menetelmällä pinnoitettavasta puutavarasta ja käytettävästä pinnoitteesta riippuen. Jokaisella pinnoitusmenetelmällä on omat hyvät ja huonot puolensa. Puun pintakäsittely toteutetaan useimmiten ruiskuttamalla joko ruiskukaapissa, automatisoidulla linjalla tai maalausrobottien avustuksella. Puun pintakäsittely ruiskuttamalla sopii niin jauhemaaleille kuin märkämaalaukseenkin.
Ruiskuttamisen ohella puun teollinen pintakäsittely hoituu myös muilla menetelmillä:
- Valukonepinnoitus – nopea maalauslaite, jonka linjanopeus on säädettävä. Valukone voi olla joko itsenäinen pinnoituslaite tai osa automatisoitua pintakäsittelylinjaa.
- Telakonepinnoitus – voi korvata valukonepinnoituksen sillä myös telakoneella puun teollinen pintakäsittely käy nopeasti. Telakoneen hyötysuhde on myös korkeampi kuin valukoneen.
- Kastopinnoitus – yleensä pohjakäsittelyyn käytettävä pinnoitustapa. Esineet kuten ikkunanpuitteet, ovet ja huonekalujen osat kastetaan pinnoitetta sisältäessä altaassa, jolloin pinnoille muodostuu helposti maalikerros.
Puun teollinen pntakäsittely kotimaisilla tuotteilla
Jos puun teollinen pintakäsittely halutaan tehdä kotimaisilla tuotteilla, kaksi nimeä on hyvä muistaa, nimittäin Tikkurila ja Teknos: Suomen suurimmat pinnoitteiden valmistajat. Täältä löydät molempien tarjoamat puupintojen teolliseen maalaukseen tarkoitetut tuotteet.
Teknos maalit ja muut pintakäsittely tuottet
Pinnoite | Tuoteryhmä(t) |
---|---|
Pohjamaalit myös ruiskutukseen ja flowcoat-levitykseen | Visasol, Uvilux Sealer, Teknol, Teknodur Wood Primer, Teknodur Aqua Primer, Aquaprimer, Aquafiller, Antistain Aqua |
Puunsuoja-aineet | Teknol Aqua, Gori, Aqua Primer |
Lakat | Teknocoat Aqua, Teknoclear Aqua, Aquatop, Aquacoat |
Pintamaalit | Teknosoft, Teknocoat Aqua, Aqua top, Nordica Eco |
Huoltokäsittely | Teknocare |
Kitit | Teknopox, Teknofill |
Puuöljyt | Teknoshield, Teknol Puuöljy |
Reunamaalit | Tekno JRM |
UV lakat ja maalit | Uvilux |
Saumamassat | Teknoseal, Uvilux |
Tikkurila maalit ja muut puun käsittellyn sopivat tuotteet
PINNOITE | TUOTERYHMÄ(T) |
---|---|
Pohjamaalit | Akvi Isolator, Akvi Primer, Diccodur Primer, Diccoplast Primer, Pinja Wood Stain |
Puunsuoja-aineet | Pinja Priming Oil |
Petsit | Akvi Color, Dicco Color, Dicco Lasyr |
Lakat | Akvilac, Merit |
Pintamaalit | Akvi Top, Dicco Astral, Dicco Plast, Dicco Crystal, Dicco Dicco Flex, Novipur, Pinja Flex, Pinja Pro, Pinja Top, Ultra Pro |
Kitit | Colofill, Colowood |
Kuullotteet | Pinja Color, Pinjasol Color |