järvimaisema ja pinnoiteyritykset Suomessa laiturilla

Pinnoiteyritykset Suomessa ja maalimarkkina

Kemianteollisuuson yksi Suomen suurimmista teollisuudenaloista, johon myös maalin ja pinnoitteiden valmistus kuuluu. Pinnoiteyritykset Suomessa eivät kuitenkaan rajoitu vain pinnoitteiden valmistajiin vaan pitävät sisällään myös teollisuusmaalaamot, jälleenmyyjät ja pinnoiteurakoitsijat. Vaikka suurin osa Suomessa valmistetusta maalista viedään ulkomaille, myös kotimaahan jää myytävää. Iso osa Suomessa (etenkin kuluttajille) myytävästä maalista on myös valmistettu Suomessa.

Suomessa maalin kulutus per asukas on nousujohteista, vuonna 2014 kulutus oli 12 litraa asukasta kohti. Suomi kuuluukin korkean maalin kulutuksen maihin. Maalin myynti yleensä on nousussa, vaikka se kasvaakin melko hitaasti.

Jälleenmyyjistä tunnetuimpiin kuuluvat muun muassa:

  • Värisilmä-liikkeet
  • RTV
  • K-Rauta
  • Stark
  • Biltema

Teollinen maalaus Suomessa

Pinnoiteyrityksiin kuuluvat myös teollisuusmaalaamot, jotka ovat suuria pinnoitteiden kuluttajia. Alla olevasta taulukosta löydät muutamia teollisuusmaalaamoita.

SUOMEN TEOLLISUUSMAALAAMOTOSOITE
Teollisuusmaalamo VTM OyOjakärsämöntie 3, 04300 Tuusula
Rakennus-Eleko OyKytkintie 1 B, 00770 Helsinki
Laatumetalli Oy TeollisuusmaalaamoVaateritie 10, 03250 Ojakkala
Lainisalo OyValuraudantie 5-7, 00700 Helsinki
Haapanen OyTeollisuustie 17, 33960 Pirkkala
Lapin Metallipinnoite OyHeinontie 2, 96100 Rovaniemi
Pohjanmaan Pinnoituspalvelut OyPurjehtijankuja 2, 65170 Vaasa
Fincoat OyWurthintie 3, 11710 Riihimäki

Mikäli tarvitset teollisuusmaalaamon palveluita, mutta et löydä etsimääsi listasta, ota meihin yhteyttä. Tietokannastamme löytyy sopiva maalaamo jokaiseen tarkoitukseen.

Suomalaiset maalinvalmistajat

tikkurila pinnoiteyritykset suomessa

Tikkurila on Suomen surrin pinnoitteiden valmistaja.

Suomalainen maalin valmistus usein tiivistetään kahteen nimeen: Tikkurila ja Teknos. Nämä kaksi yritystä ovat päässeet myös sadan suurimman pinnoitevalmistajan joukkoon Coatings Worldin listalla (2017).

Tikkurila Suomen suurin pinnoitevalmistaja

Tikkurila on Suomen suurin maalin ja pinnoitteiden valmistaja ja sijoittuu kansainvälisellä  top 100 -listalla sijalle 25. Tikkurila valmistaa pinnoitteita niin kotimaalareille ja ammattilaisille, kuin teollisuudellekin. Tikkurila tuottaa perinteisiä, nestemäisiä maaleja puu-, metalli- ja betonipinnoille lattiasta kattoon.


Teknos Suomen ainoa jauhemaalin valmistaja

Teknos pinnoiteyritykset suomessa

Teknos valmistaa jauhemaaleja ainoana Suomessa.

Teknos on myös menestynyt suomalainen maalin valmistaja ja sijoittuu vertailussa sijalle 42. Se on myös yksi Suomen suurimmista perheyrityksistä. Teknos on tunnettu puupinnoitteiden valmistaja, mutta tekee maaleja myös muille pinnoille niin teollisuus-, ammattilais- kuin kotitalouskäyttöönkin. Myös jauhemaalit kuuluvat Teknoksen tuotteisiin ainoana Suomessa.

Hauska tietää: Teknos valmistaa maaleja myös Private-label -periaatteella. Esimerkiksi K-rauta ja Tokmanni myyvät Teknoksen valmistamia maaleja omalla etiketillään.

Muut suomalaiset pinnoitteiden valmistajat

Vaikka, Tikkurila ja Teknos hallitsevatkin Suomen maaliteollisuutta ylivoimaisesti, Suomesta löytyy myös pieniä ja keskikokoisia maalitehtaita.

  • Uulatuote
  • Virtasen maalitehdas
  • Aava
  • Coloria
  • GVK
  • Fintex-Tetrakem

Meiltä saat parhaan tarjouksen pinnoiteprojektillesi!

Etsitkö maalia tai muuta pinnoitetta, tiettyä tuotetta, urakoitsijaa tai muuta pinnoitealan ammattilaista? Käytä ilmaista tarjous palveluamme ja me löydämme tarpeisiisi sopivan pinnoitteen tai pinnoite-ekspertin!